Contact us Support 

Terveiset Dallasista!

BLOG | 1.3.2016

Article header image
Useat kilpailevat ohjelmistotalot ovat olleet jo pitkään sitä mieltä että "CAD on valmis" ja fokus on nyt IOT:ssä, PLM:ssä tai 3D-tulostuksessa. SOLIDWORKS poikkeaa tästä linjasta ja vahva viesti oli että fokuksessa on edelleen DESIGN eli halu tuottaa parempia työkaluja suunnitteluun. Tuntuu hyvältä olla tässä kelkassa - suutari pysyköön lestissään!
IOT eli esineiden internet oli vahvasti esillä asiakasesimerkeissä ja SOLIDWORKS tarjoaa nyt kattavat työkalut alan toimijoille. SOLIDWORKS PCB on täysin uusi tuote, joka nimensä mukaisesti on työkalu elektroniikka- ja piirilevysuunnitteluun. Se pohjautuu markkinoilla jo asemansa vakiinnuttaneeseen Altium-ohjelmistoon, joka Suomessa on kilpailukykyinen tuote varsinkin uusille yrityksille, jotka eivät ole lukittuja vanhaan suunnitteludataan.
Tämä oli jo seitsemästoista SWW johon olen 19-vuotisen SOLIDWORKS-urani aikana osallistunut. Muutamaa vakiokaupunkia, kuten San Diego ja Orlando lukuun ottamatta,  tapahtumaa on järjestetty hyvin eri puolilla USA:ta ja nyt ensimmäistä kertaa Dallasissa. Moni paikka on tullut nähtyä näiden reissujen ansiosta. Meille jälleenmyyjille tilaisuus on hyvin tärkeä kanava päästä vaihtamaan ajatuksia muiden asiantuntijoiden, käyttäjien, toimittajien ja ohjelmistokehittäjien kanssa.
 
SOLIDWORKSin pari vuotta sitten julkistamat pilvipalveluna toimivat työkalut teolliseen muotoiluun (SOLIDWORKS Industrial Designer) ja konseptisuunnitteluun (SOLIDWORKS Conseptual Designer) alkavat vihdoin olla kypsiä tuotantokäyttöön. Olemme itsekin vieneet ensimmäiset suomalaiset pilottiprojektit läpi ja saaneet arvokasta kokemusta niiden toimivuudesta. Dassaultin massiiviset tuotekehitysresurssit näkyvät siinä, että nämä 3DExperience-alustan tuotteet kehittyvät vauhdilla ja nyt mukaan tulee myös puhtaasti selaimessa ja tableteissa toimivat versiot. Näistä hieman esimakua osoitteessa http://xdesign.solidworks.com.
 
SOLIDWORKS 2017 on CAD-ohjelmiston 25. versio ja tuo totuttuun tapaan yli 200 uutta tai parannettua ominaisuutta. Eli vaikka kaukainen tulevaisuus näyttäisi olevan pilvessä, perustuotetta kehitetään edelleen voimakkaasti. Kehittämisen varaa on vielä paljonkin, sillä suuri osa uusista ominaisuuksista on edelleen erilaisten rajoitusten ja turhien työvaiheiden poistamista suunnitteluprosessista. Nämä kuten myös suorituskykyyn tehdyt parannukset hyödyttävät kuitenkin kaikkia käyttäjiä eli ylläpitoasiakkaat saavat vastinetta rahoilleen.

 

Mekaniikkasuunnittelua tehdään edelleen jonkin verran 2D:ssä, mutta varsinkin Suomessa yhä suurempi osa uusista käyttäjistä siirtyy SOLIDWORKSIIN muista 3D-järjestelmistä. Vanhaa 3D-suunnitteludataa on paljon ja sen hyödyntäminen on ollut haasteellista. Uskon, että mahdollisuus avata muilla järjestelmillä luotuja 3D-malleja ilman varsinaista tiedostokäännöstä on erittäin tervetullut ominaisuus järjestelmiään uudistaville yrityksille. Malleja voi käyttää sellaisenaan kokoonpanoissa ja jos niitä muutetaan vanhalla järjestelmällä, geometria päivittyy SOLIDWORKSiin mallien säilyttäessä piirre- ja kiinnitysreferenssit.

SOLIDWORKSin asema suomessa on vahva ja tänä vuonna CadWorks Oy pokkasi tapahtumasta peräti kolme päämiehen palkintoa. Erityisen ylpeitä olemme tunnustuksesta, jonka saimme poikkeuksellisen korkeasta asiakastyytyväisyydestä. Lisäksi pääsimme 10 parhaan jälleenmyyjän joukkoon koko Euroopassa ja myyntijoukkueestamme löytyy nyt Pohjois-Euroopan 4. paras myyjä. Tästä kuuluu iso kiitos niin asiakkaillemme kuin osaavalle henkilökunnallemmekin!


YOU MIGHT ALSO BE INTERESTED


Article thumbnail
Blog | 18.8.2017
Muutosprosessi haltuun! PDM-järjestelmä takaa sujuvan ja oikea-aikaisen tiedonkulun
Kun tuotteessa huomataan muutoksen tarve, on yleensä tarpeen tiedottaa siitä välittömästi. PDM-järjestelmä on erinomainen muutosprosessin työkalu takaamaan, että tarvittava tieto kulkee oikea-aikaisesti kaikille sidosryhmille.
Read more
Article thumbnail
Blog | 26.6.2017
Suunnittelija! Jumittaako kone? Näin saat tietokoneestasi parhaat tehot irti
Tietokone on suunnittelijan tärkein työkalu, joten sen ryppyilevä toiminta vaikuttaa suoraan työtehoon ja työskentelymukavuuteen. Muutamilla helposti arjessa toteutettavilla toimenpiteillä saat koneestasi ja SOLIDWORKS-ohjelmistosta parhaan kapasiteetin …
Read more
Article thumbnail
Blog | 15.11.2016
Tietokone suunnittelijan tärkeimpänä työkaluna kuntoon
Osa 1: Näytönohjaimen päivitys kaatumis- ja hitausongelmat. Yli 90% kaikista SOLIDWORKSiin liittyvistä hidastumis-, kaatumis- ja näytönpäivitysongelmista johtuu näytönohjaimesta tai asennetuista ajureista.
Read more