Ota yhteyttä Tukipalvelu 

CASE Leanpark Oy: Aja halliin ja anna robotin hoitaa loput

REFERENSSI | 18.10.2016

Artikkelin otsikkokuva.
Meillä kaikki tehdään Solikalla, joten yhteensopivuuden vuoksi edellytämme sitä myös alihankkijoiltamme.
Jarmo Järvinen, Leanpark Oy
Päätin kerran testata CustomWorksin kapasiteettia ajamalla kaikki osaluettelot pääkokoonpanosta. Jätin ohjelman yöksi päälle. Aamulla, kun tulin töihin, se oli käynyt läpi joka pultin ja mutterin ym. osto-osat ja tehnyt niistä listauksen osakokoonpanoittain, yhteensä toistakymmentätuhatta osaa.
Petri Tontti, Leanpark Oy

Ei pysäköintisakkoja, varkauksia tai vapaan parkkipaikan etsimistä. Ei avaimen kaivelemista räntäsateessa tai starttiongelmia pakkasella. Jokaisen autoilijan unelmien parkkipaikka ei ole enää utopiaa vaan täyttä totta. Ratkaisu on lahtelaisen Leanpark Oy:n All Vehicle Robotic Parking robottiparkkitalo.

Ajatus automaattisesta pysäköinnistä on yllättävän vanha. Chicago Automatics teki ensimmäiset kokeilut analogisine robotteineen jo 1940-luvulla. Tämä historiallinen esimerkki olikin yksi innoituksen lähteistä, kun Jarmo Järvinen kollegoineen alkoi suunnitella ensimmäistä Leanpark-pysäköintiratkaisua kahdeksan vuotta sitten. Aiheen valintaan vaikuttivat lisäksi perustajien kokemus automaattisesta kappaleen käsittelystä ja autoilun kiinnostavuus yleisesti. Saman tyyppisellä tekniikalla kun voitaisiin periaatteessa järjestellä yhtä hyvin vaikka betoniporsaita varastossa, mutta se tuskin olisi herättänyt yhtä paljon kiinnostusta kuin automaattinen autoparkki. Alkuvaiheessaan olevalle startupille ovat julkisuus ja yrityksen ympärille saatu positiivinen pöhinä tärkeitä potentiaalisten asiakkaiden ja sijoittajien houkuttelemiseksi.

Heti alusta pitäen oli selvää, missä Leanpark tulisi erottautumaan kilpailijoistaan. Insinööritaito haluttiin valjastaa palvelemaan mahdollisimman hyvin loppuasiakasta. Toisin sanoen käyttäjäkokemus on se kulma, josta käsin suunnittelua tehdään. Jarmo valottaa asiaa käytännön esimerkillä:
”Kuvitellaan, että asiakas ajaa roborttiparkkiin ensimmäistä kertaa ystävä kyydissä. Seuraavalla kerralla hän tarjoutuu jättämään ystävänsä aiemmin pois lähelle etuovea, mutta tämäpä kieltäytyy koska haluaa kokea elämyksen uudelleen.”

Haaste on mittava, koska jokainen meistä tietää, ettei mukavuus tule ensimmäisenä parkkihalleista mieleen. Miellyttävä pysäköintikokemus onkin monen asian summa. Kolme tärkeintä käyttäjän tyytyväisyyteen vaikuttavaa asiaa ovat Leanparkin selvitysten mukaan turvallisuus, helppous ja nopeus. Paikan, johon auto jätetään, tulee olla riittävän väljä ilman kolhimisen vaaraa, tunnistautuminen järjestelmään tulee hoitua kuin itsestään ja lähtiessä auto pitää saada paikalle muutamassa minuutissa. ”Jos asiakkaalla on sellainen tunne kuin käyttäisi automaattisesti avautuvaa omaa autotallia, aletaan olla aika lähellä tavoitetta”, Jarmo selventää.

Suunnitteluohjelmissa yhteistyökumppaniksi valikoitui CadWorks, ja ohjelmistoksi SOLIDWORKS. Sen käyttöä vaaditaan myös alihankkijoilta hyvin käytännölllisestä syystä: ”Kun saamme tilauksen, meiltä lähtee jopa kahdeksan tilausta maailmalle. Verkostoomme siis kuuluu suuri määrä alihankkijoita, joten tieto pitää kulkea oikeellisena ja mutkitta joka suuntaan. Meillä kaikki tehdään Solikalla, joten yhteensopivuuden vuoksi edellytämme sitä myös alihankkijoiltamme.”

Leanparkissa on hiljattain otettu käyttöön SOLIDWORKS PDM Professional sekä tämän myötä CadWorksissä kehitetty tiedonhallintatyökalu CustomWorks®. CadWorksin aluemyyntipäällikkö ja Leanparkin yhteyshenkilö Esko Hekkala kertoo, mistä CustomWorksissä on kyse:
”CustomWorks integroituu täydellisesti SOLIDWORKS-suunnitteluohjelmaan käyttöliittymää myöden. Ohjelma syöttää ja muokkaa attribuuttitietoja, generoi uusia nimikenumeroita ja luo uusia nimikkeitä. Nimitykset, kieliversiot, mitat, materiaalitiedot ja muut syötetyt tiedot tallennetaan suoraan SOLIDWORKS-malleihin, ja niitä voidaan käyttää automaattisesti esimerkiksi piirustuspohjissa ja osaluetteloissa.”

Leanparkin pääsuunnittelija Petri Tontin mukaan CustomWorksin hankinnan tavoitteena oli helpottaa rutiineja ja vähentää niihin kuluvaa käsityötä. Hän kertoo kertyneistä kokemuksista: ”Uusi CustomWorks 6 on toiminut erittäin hyvin jo koekäytössä. Vaikka vanha CustomWorks-versio jätettiin vielä rinnalle, ei sitä ole tullut käytetyksi. CustomWorks-testiasiakkaana meiltä pyydetään mahdollisimman paljon palautetta ja kehitysvinkkejä.  Kerroimme, että kaipasimme omaa kenttää osto-osien nimiketiedon hallintaan, ja sellainenhan sitten saatiin. Hakujen, ja vaikkapa varaosalistausten, teko sujuu nyt paremmin ja ohjelmassa on entistä parempi räätälöitävyys. Päätin kerran testata CustomWorksin kapasiteettia ajamalla kaikki osaluettelot pääkokoonpanosta. Jätin ohjelman yöksi päälle. Aamulla, kun tulin töihin, se oli käynyt läpi joka pultin ja mutterin ym. osto-osat ja tehnyt niistä listauksen osakokoonpanoittain, yhteensä toistakymmentätuhatta osaa. Esimerkiksi tämä uusi toiminto nopeuttaa huomattavasti ostokomponenttien tilausmenettelyä jatkossa sekä varaosaluetteloiden ylläpitoa, mikä vaihtelee projekteittain”

Artikkeli julkaistiin CadWorks Oy:n SOLIDI-asiakaslehdessä 2016.

Faktaboksin kuvake.

CustomWorks®-tiedonhallintatyökalu

  • CadWorks Oy:n kehittämä
  • SOLIDWORKS-käyttöliittymä
  • Hoitaa keskitetysti kerralla kaikki nimiketietoon liittyvät toiminnot
  • Tiedot tallennetaan suoraan SOLIDWORKS-malleihin
  • Tukee kaikkia SOLIDWORKSin ominaisuuksia
  • Ylivoimaisen helppo, nopea ja luotettava

SINUA SAATTAISI KIINNOSTAA MYÖS


Artikkelin pikkukuvake
Uutinen | 12.9.2022
Alihankintamessut 27.–29.9.2022 Tampereella: Vieraile osastollamme C819
Jokasyksyiset Alihankintamessut ovat pian käynnissä, ja tietysti myös me olemme siellä. Osastomme sijaitsee tutulla paikallaan C-hallissa. Tule tapaamaan asiantuntijoitamme ja juttelemaan vaikka entistä monipuolisemmista tavoista …
Lue lisää
Artikkelin pikkukuvake
Blogi | 21.5.2018
Karkaako tuotteen kustannukset käsistä? Ota suunnitteluprosessi syyniin
Liian usein valmistetun tuotteen todelliset kustannukset selviävät vasta jälkilaskennassa. Kustannusten hallinta pitäisikin saada tuotua mukaan suunnitteluprosessiin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.
Lue lisää
Artikkelin pikkukuvake
Blogi | 18.6.2018
SOLIDWORKSin ominaisuuksien jakaminen verkkolisenssin avulla tuo selkeää säästöä
Moni asiakas pohtii mahdollisuuksia käyttää simulointia jo suunnittelun alkuvaiheessa. Simulointilisenssien kustannus sekä ohjelman käytön organisointi tuotekehitystiimin kesken saattavat kuitenkin muodostua hankinnan esteeksi. Lue blogista, kuinka …
Lue lisää