Contact us Support 

Virheetön suunnittelu - illuusioko?

BLOG | 25.5.2016

Article header image
Moniko on tulostanut piirustuksen ja huomannut ruudullaan olevassa kuvassa puutteita? Itselläni kävi näin yhdeksän kertaa kymmenestä kun tein työkuvia. Jokaista valmista kuvaa kohden tulostin vähintään 5 paperia "turhaan".
 
Entäs jos tulostus olisikin ollut vain kopiointi tuotantokansioon? Olisin voinut päivittää kuvan tarvittaessa ja kukaan ei olisi saanut käsiinsä vanhentunutta kopiota ja puutteellisella kuvalla ei olisi varmistettu mitään.
 
Ja vaikka puutteellinen kuva olisi ollut ensimmäisen käyttäjän näytöllä, hän olisi huomauttanut minulle siitä ja olisin korjannut kuvan puutteen. Muutaman  minuutin kuluttua kaikilla olisi ollut parempi kuva käytettävissään.
 
Kun mietitään paljonko aikaa kuvien käsittely: tulostaminen, paperien kopioiminen, 2D kuvan tulkitseminen ottaa, on merkillistä että vielä epäillään sähköisen, paperittoman toiminnan etuja? On totta että yksittäinen tulostettu kuva ei maksa kuin 0,01 euroa, mutta mikä on virhellisen / puutteellisen kuvan kustannusvaikutus?
  • Piirustuksien tarkistuksessa työmäärä on noin 10 minuuttia (Monellako on oikeasti toimiva tarkistusprosessi?) (10€)
  • Tuotannonsuunnittelussa menetetty työmäärä on noin 1h (50€)
  • Tuotannossa, menetetty työ on työaika + materiaalihukka + koneaika (500€)
  • Pakkauksessa havaittuna virhe voi jo vaikuttaa toimitusaikaan (500+sakko 1000€
  • Asiakkaalla havaittu virhe aiheuttaa seuraavan tilauksen peruuntumisen ( 50000€)
 
Joten, olisiko aika keskittyä siihen että saadaan aikaan prosessi jossa virheet havaitaan ja niihin reagoidaan heti: Eli otetaan käyttöön prosessi jossa ei tehdä tarpeettomia liikkeitä ja huolehditaan että kaikki kolleegat osaavat ja ymmärtävät ennaltaehkäisevän operoinnin merkityksen!
 
Jos mietit että kuinka se onnistuu? Pistä minulle postia niin kerron sen Sinulle.

YOU MIGHT ALSO BE INTERESTED


Article thumbnail
News | 9.4.2024
Pohjoinen Teollisuus 22.–23.5.2024 Oulussa: Nähdään osastolla 728!
Pohjoisen Suomen suurin teollisuustapahtuma järjestetään toukokuun lopulla Ouluhallissa. Paikalla on 350 näytteilleasettajaa, ja tietenkin myös …
Read more
Article thumbnail
Blog | 18.1.2021
Staattinen laskenta ei aina riitä - varaudu resonanssiin
Teetkö vain staattista lujuuslaskentaa? Olet mahdollisesti saanut liian optimistisen kuvan tuotteen kestävyydestä. Vaikka lujuuslaskenta näyttäisi …
Read more
Article thumbnail
Blog | 18.10.2016
Bugi ja kuinka se korjattiin
AutomateWorksista on julkaistu päivityspaketti, joka korjaa joitain asiakkaita häirinneen yhteensopivuusongelman SOLIDWORKSin ulkoisen design tablen kanssa.
Read more
Selaa ajankohtaisia julkaisuja