Ota yhteyttä Tukipalvelu 

CASE Haltian Oy: Uuden haltija menestyy innovaatiobusineksessä

REFERENSSI | 18.10.2016

Artikkelin otsikkokuva.
Kun ihmisten elämästä löytää piilossa olevan merkittävän lisäarvon, niin sieltä on mahdollista saada esiin uusia menestystarinoita. Hyvien kumppanien kanssa lisäarvon pystyy sitten viemään asiakkaiden ulottuville.
Ville Ylläsjärvi, Haltian Oy

Haltian tunnetaan ex-nokialaisten perustamana startup -yrityksenä, joka toimii langattoman teknologian parissa. Syyskuussa 2012 perustettu yritys on edelleen lähes kokonaan perustajien ja työntekijöiden omistama. Haltian on yksi nopeimmin kasvavista startupeista Suomessa.

Haltianissa avainsana on innovointi, mikä merkitsee sitä, että kaikki yrityksessä kehitetty on periaatteessa ensimmäinen laatuaan maailmassa. Tomi Hautala valmistui diplomi-insinööriksi Oulun yliopistosta 2000-luvun alkupuolella, jonka jälkeen hän työskenteli  Nokialla noin kahdeksan vuotta tuotekehitystehtävissä. Haltianissa mekaniikkasuunnittelun ja projektipäällikkön tehtävissä toimiva Tomi valottaa, miltä tuntuu joka päivä kehitellä asioita, joita ei oikeastaan ole olemassakaan. ”Itse tykkään siitä, ettei koskaan tiedä minkälaisen tuoteajatuksen kanssa asiakas ovesta tulee. Olen päässyt tekemään jos jonkinlaista vehjettä, joten tylsistymään ei kyllä ole päässyt. Kaikki meille tulleet caset ovat olleet jollain tapaan maailman ensimmäisiä. Pitää nyhjäistä tyhjästä, koska ei ole mitään valmista, jota muokata. Ja oikeasti laittaa propellihattua päähän aina töihin tullessaan.”  

Haltianin kehittämä Thingsee One -innovaatio, asioiden internetin ohjelmistokehittäjille suunniteltu avoimen lähdekoodin sensorilaite, on hyvä esimerkki yrityksen toimintaperiaatteesta: helpottaa ja nopeuttaa hyvien ideoiden pääsyä markkinoille. Thingsee One on yrityksen oma luomus, mutta yhtä hyvin tuote- tai palveluidean takana voi olla asiakas, joka tarvitsee tukea idean jalostamiseksi markkinoille. Tomi kertoo, kuinka prosessi toimii:
”Yksinkertaistettuna juttu menee niin, että asiakkaalla on idea, joka me tehdään tuotteeksi. Ideat voivat olla hyvin eri vaiheessa meille tullessaan. Osalla on jo tehtynä joitakin karkeita protoja, joskus ensimmäiset mallikappaleet valmistetaan meillä. Ensin tutkitaan millainen laite voisi olla, kuinka siitä saadaan mahdollisimman hyvä ja miten se kannattaa valmistaa. Toisin sanoen luodaan tuotekonsepti ja kehitetään valmistustekniikkaa. Jos homma etenee aina tuotantoon asti, se hankitaan ulkoa, meidän leipälajimme on nimenomaan suunnittelu.”

Hautala oli mukana myös Oura-älysormuksen kehittelyssä. Se on maailman ensimmäinen korumuodossa oleva hyvinvointia mittaava laite ja ainoa puettavan teknologian väline, josta löytyy vastaavia ominaisuuksia. Oura mittaa kehon reaktioita erilaisissa tilanteissa ohjaten käyttäjäänä tekemään hyvinvointiaan parantavia asioita. Sormus mittaa optista pulssisignaalia, sen voimakkuutta ja vaihtelua sekä sykettä. Lisäksi se mittaa kiihtyvyysanturilla käyttäjän liikkeitä ja elämänrytmiä.

Laite on itsessään tietokone, joka kerää ja analysoi tiedot ja synkronoi ne matkapuhelinaplikaation kanssa. Harri Koskisen suunnittelema design on olennainen osa tuotteen käyttäjäkokemusta. Älysormusta voi pitää kuten tavallista korua, ja se toimii itsenäisesti vaatimatta käyttäjältä mitään toimenpiteitä.

Kaikkien huulilla oleva ilmiö, IoT, liippaa läheltä Haltianin tekemisiä, ja sen veikataan mullistavan monta asiaa tulevaisuudessa. Kysyimme Haltianin perustajiin kuuluvalta Ville Ylläsjärveltä, missä hänen mielestään mennään esineiden internetissä.

”Esineiden internet on markkinana erittäin mielenkiintoinen. Miltei päivittäin maailmalla esittäytyy uusia tuoteideoita ja uutta asiakasarvoa, joka on tuotu esille käyttäen teknologiaa fiksusti. Yrityksissä on laajalla skaalalla herätty digitalisaation ja esineiden internetin tuomien mahdollisuuksien kartoittamiseen, ja useassa yrityksessä ollaan jo pitkällä niiden hyödyntämisessä. Näkisin kuitenkin, että seuraava merkittävä askel on pienten ja keskisuurten yritysten saapuminen IoT-kenttään paremmin tuotteistettujen, mutta helposti modifioitavien palveluiden kautta. Kun kynnys ”oman” lisäarvon löytämiseen laskee, niin se mahdollistaa laajemman teknologioiden käytön.”

Kuluttaja on kuitenkin se, joka ratkaisee pelin käytännössä. Teknologia ei ole itseisarvo, vaan sen arvo mitataan käyttäjän saamassa hyödyssä. Ville selittää: ”Kuluttajamarkkinassa tärkeimmät, kuten oma itse tai esimerkiksi koti, alkavat olla jo laajan tuotetarjonnan ympäröimänä, mutta tulevaisuudessa näkisin useampien tuotteiden hyötyvän tietoliikenneyhteyksistä ja antureista. Kun laitekustannus jatkuvasti laskee ja käyttöominaisuudet paranevat, niin tietoa on kohta saatavilla kompostista perämoottoriin ja polkupyörästä vaikkapa lastenjalkineisiin. Kun ihmisten elämästä löytää piilossa olevan merkittävän lisäarvon, niin sieltä on mahdollista saada esiin uusia menestystarinoita. Hyvien kumppanien kanssa lisäarvon pystyy sitten viemään asiakkaiden ulottuville.”

Artikkeli julkaistiin CadWorks Oy:n SOLIDI-asiakaslehdessä 2016.

Faktaboksin kuvake.

YHTEENSOPIVAT

Haltianiin hankittiin SOLIDWORKS sujuvoittamaan yhteistyöprojektia SOLIDWORKS-ympäristössä toimivan asiakasyrityksen kanssa.

SINUA SAATTAISI KIINNOSTAA MYÖS


Artikkelin pikkukuvake
Referenssi | 7.9.2018
Case Muotolevy: Avoimesti saatavilla oleva suunnittelutieto nopeuttaa tarjousten tekoa
Rakentamisen eri elinkaaren vaiheisiin tuotteita ja palveluita tarjoava Muotolevy haluaa tarjota asiakkailleen yhä enemmän asiakaskohtaista …
Lue lisää
Artikkelin pikkukuvake
Referenssi | 9.3.2022
Case Damastikoru: SOLIDWORKS toimii koruntekijälle paremmin kuin hyvin
Teollinen muotoilija Mauri Härkönen suunnittelee SOLIDWORKSillä koruja erittäin kovasta damastiteräksestä ja jalometalleista. Hän hyödyntää 3D-malleja …
Lue lisää
Artikkelin pikkukuvake
Referenssi | 4.8.2016
Case Fortaco: Fortacon ohjelmistoprojekti hipoo Suomen ennätystä
18 kuukautta sitten pöydällä ei ollut käytännössä mitään. Tänään lähes 50 suunnittelijaa useassa maassa työskentelee …
Lue lisää
Selaa ajankohtaisia julkaisuja