Ota yhteyttä Tukipalvelu 

Timo Laaksonen on työskennellyt CadWorksillä jo 25 vuotta

UUTINEN | 23.2.2024

Artikkelin otsikkokuva.

CadWorksillä työskentelee 20 henkilöä, ja keskimäärin työsuhteet ovat kestäneet jo lähes 15 vuotta. Näin pitkät työsuhteet ovat varsin poikkeuksellisia toimialalla, jolla työpaikkaa on tapana vaihtaa melko usein.

Mielekäs ja vaihteleva työ on pitänyt Timon CadWorksillä

”CadWorks oli ensimmäinen virallinen työnantajani Suomessa. Opiskelun ohessa olin ollut pari kesää Iso-Britanniassa suunnitteluhommissa”, kertoo Timo Laaksonen, joka oli yksi ensimmäisistä CadWorksin työntekijöistä.

”Työt on kehittynyt sitä mukaa, kun aika on kulunut. Aina on tullut uusia haasteita, ja on voinut opetella uusia ohjelmisto-palikoita. Työn haastavuus ja se, että sieltä ei koskaan oikeastaan tiedä mitä seuraavalla viikolla asiakkaat kysyvät, on yksi syy siihen, miksi työ on edelleen mielekästä.”

Timon työnkuva on muuttunut matkan varrella. Alussa hän piti SOLIDWORKSin peruskoulutuksia, ja pikkuhiljaa pidettäväksi tuli lisäksi jatkokursseja. Nykyään hän on mukana myös käyttöönottoprojekteissa ja teknisenä asiantuntijana myyntiprojekteissa. Onpa hän koodannut myös yhden version CadWorksin omasta CustomWorks-ohjelmistosta.

Asiakastyössä keskitytään nykyään erilaisiin asioihin. ”Ensimmäisten CadWorks-vuosieni aikana piti perustella, miksi jotain tehdään 3D:ssä. Tänä päivänä keskustellaan enemmänkin siitä, miten näistä työkaluista saadaan otettua kaikki tehot irti.”

Etätyöskentely on ollut normaali toimintatapa alusta asti

CadWorksillä on työntekijöitä pääkaupunkiseudun lisäksi Turun, Lahden ja Oulun alueella. Heistä vain muutama käy päivittäin Järvenpään toimistolla, osa käy 2–3 kertaa viikossa tai kuukaudessa. Kerran kuukaudessa pidetään toimistopäivä, jolloin kaikki tulevat paikalle. Silloin nähdään työkavereita ja jutellaan sekä työasioista että muista jutuista.

”Mun mielestä myös yhteishenki on oikein hyvä. Silloin kun ollaan samoissa paikoissa, juttu lentää ja hommat etenee. Myös etähommissa työt sujuu. Aina jos jotain kysyy, niin kyllä sieltä hyvin vastauksia tulee. Ei tarvitse miettiä, että uskaltaako tai kehtaako kysyä jotain”, Timo sanoo.

”Meillä on ollut jo pitkään etätyövapaus. Työn tekemisen paikka voi olla missä vaan, ja on ollut oikeastaan aina. Siinä mielessä korona ei tuonut meille mitään isoa muutosta. Täällä luotetaan siihen, että hommat hoituu. Ei meillä ole aikaa kytätä, missä kukin on”, Esko Simpanen kertoo.

Jo ennen koronaa CadWorksin tietojärjestelmistä luotiin sellaiset, että ne mahdollistavat paikasta riippumattoman työskentelyn.

Päätökset ja valinnat tehdään mielekkyyden, sujuvuuden ja mukavuuden ehdoilla

CadWorksillä on tietoisesti tavoiteltu pitkiä työuria. ”Olemme pyrkineet järjestämään asiat niin, että täällä olisi mahdollisimman kiva olla ja että meillä kaikilla täällä olisi asiat hyvin”, Esko sanoo.

”Pitkiä työsuhteita osaltaan selittää varmaan se, että pyrimme pitämään homman mielekkäänä. Kaikissa valinnoissa otetaan paras vaihtoehto, koski se sitten etuja, vapauksia, työkaluja tai muita työhön liittyviä hankintoja. Hankitaan sellaiset työkalut, joilla homma on hyvä tehdä.”

”Meillä on pyritty tarjoamaan myös kaikki mahdolliset edut, mitä on olemassa. Ne on tuotu meillä mahdolliseksi, ja hyvin porukka onkin niitä hyödyntänyt. Varmaan yli puolella on esimerkiksi pyöräetu.”

Pitkäjänteinen suunnittelu vaikuttaa osaltaan työsuhteiden pituuteen. ”Tässä on oleellista pitää työntekijöiden määrä järkevänä niin, että kaikille riittää hommaa ja toisaalta ei kuormituta liikaa. Myös firman talous on pidettävä kunnossa.”

Tutut henkilöt asiakkaiden apuna

Luonnollisesti pitkät työsuhteet näkyvät positiivisesti myös asiakkaille. Pysyvyyttä ja Cadworksin tuttuja yhteyshenkilöitä arvostetaan. Asiakkaat pitävät siitä, kun tuessa on vastassa tuttu ääni ja tutut kasvot.

Niitäkin asiakkaita on paljon, joiden kanssa yhteistyö on jatkunut työpaikan vaihtamisesta huolimatta. SOLIDWORKS on ehkä yleisin ja suosituin työkalu, joten uudessakin työpaikassa saatetaan käyttää SOLIDWORKSiä, ja usein CadWorks on sielläkin jälleenmyyjänä. Silloin muutoksen keskellä on jotakin tuttua.

SINUA SAATTAISI KIINNOSTAA MYÖS


Artikkelin pikkukuvake
Blogi | 25.5.2016
Virheetön suunnittelu - illuusioko?
Moniko on tulostanut piirustuksen ja huomannut ruudullaan olevassa kuvassa puutteita? Itselläni kävi näin yhdeksän kertaa …
Lue lisää
Artikkelin pikkukuvake
Blogi | 15.6.2017
Suunnitteletko tiedonsiirtoprojektia? 4 vinkkiä menestykseen
Muutama ennakkotoimenpide ennen tiedonsiirtolinkin toteutusta auttaa takaamaan, että työ saadaan kerralla kuntoon ja vieläpä ketterässä …
Lue lisää
Artikkelin pikkukuvake
Uutinen | 4.10.2023
SOLIDWORKS 2024 WHAT’S NEW: Tervetuloa versioseminaareihimme marraskuussa!
SOLIDWORKS 2024 sisältää taas paljon uusia käyttäjälähtöisiä parannuksia, jotka tehostavat ja nopeuttavat tuotekehitysprosessia alustavasta konseptista …
Lue lisää
Selaa ajankohtaisia julkaisuja